Uutiskirje 1
LITRA PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ
Kaikki me tiedämme, että vähentämällä polttoaineen kulutusta säästämme silkkaa rahaa. Pienillä teoilla saamme yllättävän suuren hyödyn – itsellemme ja ympäristöllemme. Litra päivässä – klubin ideana on säästää polttoainetta, mutta taustalla on myös ajatus vihreämmästä liikenteestä. Maantiekuljetuksiin kohdistuu monelta suunnalta odotuksia ja suoranaisia vaatimuksia päästöjen vähentämiseksi. Eivätkä nämä paineet tulevaisuudessa suinkaan helpotu. Toimimalla ajoissa ja oikein voimme kääntää asian eduksemme, sillä tulevaisuudessa yrityksen ympäristövastuu on myös kilpailuvaltti.
Tutkimusten mukaan kansalaiset ovat vahvasti huolestuneita
ilmastonmuutoksesta, ja suuri enemmistö pitää sitä erittäin merkittävänä
uhkana. Suurin osa suomalaisista on valmiita tekemään henkilökohtaisia
ilmastotekoja, mutta samalla monet uskovat, että muut eivät ole yhtä valmiita
toimimaan ilmaston hyväksi. Litra päivässä –klubin avulla me voimme näyttää,
että olemme valmiita myös toimimaan. Meidän tekemillämme päivittäisillä valinnoilla on merkittävä
vaikutus ympäristöömme, mutta myös säästöpossuumme. Kaikki alkaa litralla
päivässä.

* * *
AJANKOHTAISTA
Litra päivässä -koulutus käynnistymässä!
Katso lisätietoja myöhemmin tässä uutiskirjeessä.Litra päivässä -klubitoiminta starttasi Jyväskylässä
SKAL vastasi kuljetusalan
energiatehokkuusvaatimuksiin perustamalla jäsenilleen litroittain vihreän liikenteen asiaa tarjoilevan Litra päivässä -klubin. Klubi aloitti
toimintansa energiatehokkaissa merkeissä Jyväskylän Laajavuoressa 6.9.2008.
Tehoa energiatalouteen -seminaarissa esiintyivät SKAL:n omien asiantuntijoiden lisäksi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, liikenneneuvos Risto Saari LVM:stä ja toimitusjohtaja Jouko Kinnunen Motivasta. EU-komission ympäristöasioiden pääosaston johtaja Timo Mäkelä toimitti osanottajille videotervehdyksensä.
Seminaarin lisäksi Jyväskylässä pidettiin energiatehokkaita tietoiskuja, joista vastasivat VTT, KH FIN, Neste Oil ja liikenne- ja viestintäministeriö.
Katso materiaalit ja valokuvia tapahtumasta osoitteessa www.litrapäivässä.fi/uutisia
Ilmastoasenteita koskeva selvitys julkistettiin
Asennetutkimusten mukaan kansalaiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta ja ovat valmiita tekemään ilmastotekoja. Valtioneuvoston kanslia on tilannut ilmasto- ja energiapoliittisen tulevaisuusselonteon taustaksi selvityksen Ilmastoasenteiden muutos ja muuttajat. Selvitys julkaistiin asiantuntijaseminaarissa tiistaina 9. syyskuuta 2008.
Ilmastoasenteiden
muutos ja muuttajat – selvityksen löydät osoitteesta:
http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2008/j09-ilmastoasenteiden-muutos/pdf/fi.pdf
Liikenneministeri Vehviläinen: Ympäristöystävällisiä autoja pitää verottaa muita kevyemmin.
Liikenneministeri Anu Vehviläisen mielestä liikenteen päästöjen vähentämisessä ei ole oikotietä onneen, eikä sellaiseksi käy yksin yhdyskuntarakenteen tiivistäminen: - Tarvitsemme monipuolisen keinovalikoiman liikennepäästöjen vähentämiseksi.
Vehviläinen puhui aiheesta Kestävän liikenteen ratkaisuseminaarissa 17. syyskuuta Helsingissä.
Vehviläisen puhe kokonaisuudessaan:
http://www.lvm.fi/web/fi/puheet/puhe//view/495055* * *
KOULUTUKSET
Litra Päivässä -jatkokoulutusohjelma
Tavoite: Polttoaineen kulutus ja toiminnan kannattavuus on monien asioiden summa. Kulutusta pystytään vähentämään yllättävän monella toimenpiteellä. Pieneltäkin tuntuva asia merkitsee vuositasolla paljon. Tämän koulutuksen tarkoituksena on omalta osaltaan edesauttaa raskasta liikennettä saapumaan määränpäähän niin, että polttoainetta kuluu niin vähän kuin suinkin mahdollista unohtamatta kuitenkaan ennakoivan ja turvallisen ajamisen perusperiaatteita.
Koulutuksessa keskitytään siihen että kuljettaja on ainut aktiivinen muuttuja ajoneuvoyksikössä liikenneturvallisuuden, ympäristöystävällisyyden ja taloudellisuuden kannalta.
Koulutus: Koulutuksessa käydään läpi liikenneturvallisuuden, taloudellisenajon sekä ympäristöystävällisen ajotavan perusasiat.
Koulutuksessa käsitellään kuinka merkittävä osa kuljettaja on suurta kokonaisuutta. Koulutuksessa käsitellään myös ennakoivaa ajamista, nopeuden merkitystä, ajoneuvotekniikkaa sekä erilaisten yksiköiden käyttäytymistä
Koulutus on AKEn hyväksymä ammattipätevyys koulutuksen jatkokoulutus ja on myös hyväksytty pakolliseksi ennakoivanajon (7h / 1 pv:n) osuudeksi
Lisätietoja: Sakari Kaikkonen, puh: 0400 696 704
* * *
LINKKEJÄ
www.litrapäivässä.fi
www.motiva.fi
www.rastu.fi
www.emistra.fi
EMISTRA
- mahdollistaa energiatehokkuuden ja ympäristösuorituskyvyn vertailun
- mahdollisuus yhtenäiseen raportointiin - kansallisesti ja EU-tasolle
- on kilpailutekijä yrityksille: järjestelmän osoittama sijoittuminen voi antaa lisäpisteitä tarjouskilapilussa
- osoittaa yrityksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta

