Auton valinta Polttoaine & voiteluaineet Renkaat Auton huolto Kuljettaja & ajotapa Muuta
skal kummiyritystunnus pms c

Energiapihi edelläkävijä Jari Välikangas Oy

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Neste Oil Oyj ovat valinneet Litra päivässä Kummiyritykseksi Jari Välikangas Oy:n. Ensimmäistä kertaa valittu Kummiyritys tulee jakamaan tietoa omista energiatehokkuustoimistaan muille kuljetusyrityksille. Näin käyttökelpoiset energiansäästötoimet pyritään myös monistamaan kaikkien hyödynnettäviksi.

 

Kummiyritys saa kannustusta ja tukea yrityksensä kehittämiseen ympäristöä säästävämmäksi kummiyrityskauden aikana ja tuloksia seurataan Kuljetusyrittäjä-lehdessä sekä SKAL:n ja Neste Oil Oyj:n sivustoilla. Seuraava Kymmiyritys -haku käynnistyy 2013.

 

Tunnustuksena jo tehdystä työstä ja kannustimena jatkoon SKAL ja hankkeen taloudellinen tukija Neste Oil Oyj luovuttivat toimitusjohtaja Jari Välikankaalle ja kuljetuspäällikkö Mika Perttulalle kunniakirjan Jyväskylässä.

 

- Haluamme kehittyä entistä ympäristöystävällisemmäksi yritykseksi ja olla esimerkkinä muille. Ennen kaikkea haluamme saattaa ihmisten tietoisuuteen sen tosiasian, että niin kuljetusala kuin öljyalakin pyrkivät kohti ympäristöä säästäviä kuljetuksia, totesi Jari Välikangas julkistamistilaisuudessa.

 

Kummiyritys julkistettiin Kuljetus 2011 -messujen avajaisseminaarissa 19.5. Jyväskylä Paviljongissa.

 

SKAL:lla on vuodesta 2008 ollut Litra päivässä -klubi, joka tarjoaa jäsenilleen vihreän liikenteen aatetta ja käytännönläheisiä energiatehokkuusvinkkejä.

 


Lisätietoja:  

Puheenjohtaja Ahti Myllys, SKAL ry, puh. 0400 653 747

Toimitusjohtaja Jari Välikangas, puh. 050 4520 250